Näyttöön perustuvan toiminnan ja hyvien käytäntöjen merkitys kasvaa entisestään sote-uudistuksen myötä. Näyttöön perustuvan toiminnan (NPT) tarkoituksena on mahdollistaa laadukas, tasalaatuinen ja turvallinen hoito hoitopaikasta tai hoitotyöntekijästä riippumatta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien oikeanlainen kohdentaminen.

Tutkimustiedon lisäksi näyttöön perustuvan toiminnan yhteydessä hyödynnetään työntekijän kokemustietoa, tietoa toimintaympäristöstä ja resursseista sekä potilaalta ja asiakkaalta itseltään tai hänen läheiseltään saatua tietoa hänen elämäntilanteestaan ja resursseistaan (DiCenco ym. 2005).

Tutkimustiedon ottaminen osaksi käytännön työtä kulkee siten käsi kädessä hoito- ja kuntoutustyön asiantuntijuuden, potilaan tai asiakkaan toiveiden ja arvostusten sekä toimintaympäristön kanssa.

Sote-uudistuksen myötä hoitotyön käytänteitä arvioidaan ja uusia, parhaaseen saatavilla olevaan näyttöön perustuvia toimintatapoja otetaan käyttöön. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja vaikuttavuutta kehitetään, parhaat ja tehokkaimmat toimintatavat otetaan käyttöön. (Sote-uudistus 2021).

Kinestetiikka on vasta vähän tutkittu toimintamalli sosiaali- ja terveydenhuollossa, joten tutkimusta tarvitaan ehdottomasti lisää. Kinestetiikan tuomia muutoksia on tärkeää selvittää tutkimuksellisesti asiakkaassa, hoitajassa tai terapeutissa, omaishoitajissa ja läheisissä, organisaatioissa ja yhteiskunnassa.

Terveydenhuollon organisaatiot panostavat voimakkaasti henkilöstön kinestetiikan koulutukseen ja kokemukset kinestetiikan kliinisestä käytännöstä ovat erittäin myönteisiä. Tutkimukseen perustuva näyttö on erittäin tärkeää ammattilaisille, organisaatioille ja päätöksentekijöille sekä kinestetiikan koulutusten kehittämiselle.

Kinestetiikka on tutkimuksellisesti niin kutsuttu monimuotoinen interventio, jossa useat osatekijät vaikuttavat toisiinsa. Tämän vuoksi perinteiset lineaariset syy-seuraustutkimusasetelmat eivät toimi kinestetiikan tutkimuksessa.

Lisäksi kinestetiikan mukainen työtapa edellyttää yksilöllisyyttä avustus- ja ohjaustilanteissa, joten on hankalaa vakioida kinestetiikan toimintamallia satunnaistettuihin tutkimusasetelmiin – joita taas pidetään vahvimpina näytön tuottajina.

Kinestetiikan tutkimuksissa on tärkeää yhdistää laadullisia ja määrällisiä tutkimusasetelmia sekä huomioida asiayhteyden ja toimintojen merkitys tutkimusasetelmissa.

Saatavilla oleva ja meneillään oleva tutkimusnäyttö kinestetiikasta keskittyy hoitohenkilöstön työhyvinvointiin, potilaiden ja asiakkaiden toimintakykyyn, kinestetiikan juurruttamiseen käytäntöön, hoitotyön kehittämiseen ja johtamiseen, hoitohenkilöstön kinestetiikan osaamista mittaavien mittareiden kehittämiseen, omaishoitoperheisiin, saattohoitoon sekä hoitoalan opiskelijoiden kuntouttavan hoitotyön toteuttamiseen. Kohderyhmänä ovat useimmiten ikäihmisten hoivaympäristöt (mm. Heikkilä 2022, Sorvisto & Taipalus 2025, Stenman 2020).

Tutkimusta kuitenkin tarvitaan myös hoitoalan oppilaitoksissa, sairaaloissa, kotihoidossa ja vammaistyössä, sillä kinestetiikan toimintamalli on käytössä laajasti myös näissä toimintaympäristöissä.

Suomen Kinestetiikkayhdistys on ollut mukana kehittämässä kansainvälisiä kinestetiikan tutkimusprioriteettejä yhteistyössä sveitsiläisen St. Gallenin ammattikorkeakoulun kanssa. Tavoitteena on lisätä tutkimuksellista yhteistyötä Sveitsin, Saksan ja Itävallan välillä.

Tarvitsemme kuitenkin Suomessakin omaa tutkimusta kinestetiikasta, ja siksi toivomme lisääntyvää yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Tällä hetkellä Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikössä on käynnistetty kaksi väitöskirjatyötä kinestetiikasta. Molemmissa käytetään Gattingerin (2017) Sveitsissä kehittämää kinestetiikan havainnointi- ja itsearviointimittaria.

Suomeksi käännetyillä mittareilla voidaan arvioida hoitajien osaamista kuntoutumista edistävien taitojen hallinnasta asiakkaiden päivittäisiin toimiin liittyvissä avustamistilanteissa sekä yhteyttä hoitajan työhyvinvointiin ja kuntouttavaan työotteeseen.

Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa on valmistumassa väitöskirja aiheesta Omaishoitajille ja ikääntyville omaishoidettaville kohdennetun kinestetiikan voimavaralähtöisen toimintamallin koulutuksen arviointi ja kehittäminen.

Tutkimuksen tuottaminen ei vielä takaa sitä, että näyttöä toteutetaan käytännössä.

Kinestetiikan osalta se onkin vielä hieman haasteellista, koska laadukasta tutkimusta on vasta tulossa.

Iloitsemme kuitenkin siitä, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten kehittämishankkeessa Voimavaroja tukeva hoitotyön toimintamalli perustuu Maurerin (2021) väitöskirjatyössä kehitettyyn kinestetiikan jalkauttamisprosessiin, jonka ympärille hankkeessa koottiin tärkeitä sisältöjä. Lue lisää tästä linkistä (avautuu uuteen välilehteen): Voimavaroja tukeva hoitotyön toimintamalli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle | Innokylä (innokyla.fi).

Virpi Hantikainen
esh, TtT, dosentti,
kinestetiikkakouluttaja
Suomen Kinestetiikkayhdistys ry:n puheenjohtaja

Puh: +41 76 387 86 96
virpi.hantikainenkinestetiikka.fi tai virpi.hantikainenbluewin.ch

Liukua lisäävinä apuvälineinä voit käyttää monenlaisia kotoa löytyviä materiaaleja. Myös liukkailta tuntuvia kankaita ja vaatteita voi käyttää. Satiinista valmistettu aamutakki, liukas alushame, kauppakassi tai päiväpeitto toimivat hyvin. Lisäksi liukua voi lisätä esimerkiksi kahvipusseilla, liukureilla ja muovisilla leikkuulaudoilla.

Useimmiten liukua tarvitaan lisää takamuksen alle, kun istuma-asennossa ei ollakaan pyörätuolissa, tuolissa, sohvalla tai nojatuolissa aivan perällä, vaan takamus on jäänyt tai valunut etureunalle. Silloin takamuksen alle voi laittaa liukua lisäämään esimerkiksi kahvipussin tai lasten lumiliukurin, sen pienemmän, takamuksen mallisen, vaikka lempiväriä.

Kun viet liukua lisäävää apuvälinettä takamuksen alle, kehota tai avusta istujaa kallistumaan hieman poispäin, jolloin apuväline, kuten kuvassa liukuri, on helpompi sujauttaa alle. Kun istuma-asento on saatu korjattua kohdalleen ja takamus on tuolissa ihan perällä, liu’uta liukuri takamuksen alta pois, mielellään vähän sivusuuntaan, niin et vahingossa liu’uta myös istujaa takaisin eteenpäin.

Vuoteessa siirryttäessä tai siirtymistä avustettaessa liukua tarvitaan useimmiten joko hartian tai lantion alle tai molempien kehonosien kohdalle. Silloinkin voit käyttää kahvipusseja tai liukuria, myös isompaa versiota.

Jos vuoteessa avustaessa käytät isompaa liukuria, kehota tai avusta avustettavaa ensin kääntymään hieman kyljelleen, sinusta poispäin, niin saat liukurin sujautettua paikoilleen.

Myös vuoteessa avustettaessa muista ottaa liukumista lisäävä apuväline avustamisen jälkeen pois.

Pieni varoituksen sana jos käytät luovaa apuvälinettä, jossa on kahva, kuten lasten lumiliukuria: huomioi, että kahva on tarkoitettu liukurin kantamiseen ja laskiessa kiinni pitämiseen, sitä ei ole suunniteltu vetämiseen. Kahvasta liukuri on kuitenkin avustuskäytössäkin kätevä ripustaa odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Helteen ja auringon helliessä vinkki paljon istuville: takamuksen alle voi laittaa pyyhkeen, joka on aitoa pellavaa. Pellava ei hiosta samalla tavalla kuin esimerkiksi froteepyyhe. Muista myös, että jos käytössä on painehaavan ehkäisyyn tai hoitoon tarkoitettu istuintyyny, takamuksen ja tyynyn väliin ei saa laittaa eikä jättää mitään ylimääräistä.

Kesällä istumiseen tai pötköttelemiseen ihan paras paikka on nurmi. Käy siis rohkeasti pihanurmelle pitkälleen ja nauti kesästä! Samalla vastaat meidän Pohteen kinestetiikkakouluttajien #lattialtaylös-haasteen kesäversioon #nurmikoltaylös.

Muista käydä lattialla tai nurmikolla pitkällään, samalla harjoitat monipuolisesti koko kehoa niin laskeutuessa kuin ylös noustessa.

Kesäterveiset Nero-koiran kanssa pihanurmelta! ????

Arja Hälinen
kinestetiikkakouluttaja, fysioterapeutti ja potilassiirtojen ergonomiakortti- ja päivityskouluttaja

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kinestetiikka 1/2023 -lehdessä. Lue lehti täältä!

Muistisairauksien ja muiden pitkälle edenneiden neurologisten sairauksien oireina on häiriöitä tarkkaavaisuudessa ja aistihavaintojen käsittelemisessä. Muita oireita voivat olla esimerkiksi tahdonalaisiin lihaksiin liittyvät koordinaatio-ongelmat.

Nielemishäiriön aiheuttamia ongelmia ovat elämänlaadun heikentyminen, aliravitsemus, kuivuminen, kuolemanriskin suurentuminen, hiljainen tai avoin aspiraatio (aspiraatiota voi tapahtua ennen nielemistä, nielemisen aikana ja nielemisen jälkeen) ja aspiraatiopneumonia.

• kiertynyt ja sivulle kallistunut pää
• taakse taipunut niska ja ylhäällä oleva leuka
• huono istuma-asento
• heikko asennon hallinta (yläselän ja niskan lihaksien kiristyminen vaikeuttaa nielemistä)
• toiminnan tunnistamisen ongelmat
• alhainen vireystila
• hätäisyys
• yliaktiivisuus
• kasvojen ja suunalueen lihasten heikkous ja jähmeys
• suun alueen tuntopuutokset
• refluksitauti
• virtsatieinfektio
• suun infektiot
• limaisuus
• kuivat suun limakalvot ja kieli
• suun alueen kipu
• hengitysvaikeudet
• väsyminen ruokaillessa
• huonosti istuvat tekohampaat tai hampaiden huono kunto.

Edellä esitetyn luetelman lisäksi myös lääkkeisiin liittyy riskejä, etenkin jos ne otetaan liian pienen nestemäärän kanssa. Tietyt lääkkeet voivat aiheuttaa limakalvon syöpymistä ja kipua, jos ne juuttuvat ruokatorven limakalvoon. Psyyke-, nesteenpoisto-, kipu- ja verenpainelääkkeet aiheuttavat herkästi suun kuivumista. Rauhoittavat lääkkeet ja nukahtamislääkkeet taas aiheuttavat usein vireystilan laskua ja pitkälle päivään jatkuvaa uneliaisuutta.

• vetinen tai kurlaava ääni nielemisen jälkeen
• yskiminen ruokailun ja juomisen yhteydessä
• yskiminen heikkoa tai kokonaan puutteellista
• ruoan kertyminen poskipusseihin ja hampaisiin
• voimaton pureskelu, heikentyneet kielen liikkeet
• ruokailusta kieltäytyminen
• pureskelua vaativan ruoan jääminen syömättä
• ruoan tai juoman tuleminen sierainten kautta ulos
• ruoan tai juoman valuminen suusta ulos
• sairastetut keuhkokuumeet.

Hoivakodeissa, joissa olen työskennellyt, on saatu seuraavilla keinoilla lukuisia onnistumisia aspiraation ja aliravitsemuksen sekä kuivumisen ennalta ehkäisyssä. Kun esimerkiksi on saavutettu parempi keskittyminen ja hyvä vireystila käyttäen stabiilia ympäristöä ja vähentäen aistiärsykkeitä, on nieleminen parantunut ruokaillessa. Tämä taas on lyhentänyt ruokailun avustamiseen käytettyä aikaa jopa puolella.

Syöminen on helpompaa pöydän äärellä normaalissa istuma-asennossa tai mahdollisemman symmetrisessä istuma-asennossa, selkä ja pää suorana, leuka hiven laskettuna, kyynärvarret tukeutuen pöydän pinnalle, jolloin hartialinja suoristuu ja lapaluiden asento paranee. Jalat tukeutuvat lattiaan. Jos ruokailu tapahtuu jostakin syystä vuoteessa, ovat periaatteet ruokailuasennon suhteen samat.

Ihmisen on tärkeää saada kokemuksia erilaisista luonnollisista asennoista etenkin, jos oma liikkuminen on vaikeutunut. Eri asentoihin siirtymiset mahdollistavat nivelien ja lihasten liikkuvuuden ja tukevat kehonhahmottamista liikkeen ja taktiilisen sekä proprioseptisen aistijärjestelmien aktivoinnin avulla. Liikkeen ja aistijärjestelmien aktivoinnin avulla voidaan samalla nostaa vireystilaa ennen ruokailun aloittamista.

Voimakkaat ruokien ja juomien tuoksut ruokailun yhteydessä – esimerkiksi curry, sitrus ja kahvi – nostavat myös vireystilaa.

Ympäristön muokkaamisella (stabiili ympäristö) ja rauhoittamisella voidaan tukea ihmisen aisteja ja kognitiota niin, että hän pystyy havainnoimaan kehonsa asentoa suhteessa tilaan ja ylläpitää vartalon hallintaa sekä korjata tarvittaessa itsenäisesti asentoaan.

Ruokailijan eri aisteja voidaan tukea ruokailuvälineiden väreillä ja asettelemalla ruoka ja juoma hänen katseensa alle pöydälle. Näin häntä autetaan havainnoimaan, mitä on tapahtumassa ja mitä hänen odotetaan tekevän.

Ruokien ja juomien tuoksut, maut ja värit aktivoivat haju, maku- ja näköaisteja.

Ennen ruokailun aloittamista on hyvä antaa tuntopalautetta kasvojen, kielen ja nielun osalta heille, jotka siitä hyötyvät, esimerkiksi voidaan kosketuksen avulla rentouttaa ja aktivoida jännittyneitä kasvo- ja leukalihaksia.

Puhdistetaan suu, kieli ja hampaat tai tekohampaat, etenkin jos ruokailijalla on limaisuutta tai jäänteitä suussa edellisestä ruokailusta. Samalla syljen erityskin lisääntyy, mistä on apua, jos suu on muuten kuiva. Syljen määrää voidaan myös tarvittaessa lisätä esimerkiksi keinosyljellä tai vedellä suuta ja kieltä kostuttamalla. Tämä helpottaa ruoan suussa käsittelyä ja nielemistä.

Jos ruokailun ohjausta tarvitaan, nielemistä voi helpottaa ohjaamalla leuka kohti rintaa ja pyytää ruokailijaa sen jälkeen nielaisemaan tai ohjaamalla hänet nyökkäämään nielemisvaiheessa.

Nielaisuja voi ohjata useampia joka lusikallisen jälkeen. Pitää muistaa, että suuhun laitetaan vain yksi lusikallinen kerrallaan ja uusi vasta kun aikaisempi lusikallinen on varmasti nielty.

Ääntä voi kuunnella nielaisun jälkeen: äänen tulisi olla kirkas, ei vetinen tai kurlaava. Jos ääni ei ole kirkas voi syöjän ohjata yskimään niin monta kertaa, että ääni kirkastuu.

Pientä lusikkaa voi käyttää varmistukseksi, ettei ruokamäärä ole liian suuri nieltäväksi.

Jos ruoan käsittely suussa on kovasti vaikeutunut, sileä, sosemainen tai pehmeä ruoka ja paksunnetut nesteet voivat silloin olla helpompia syödä.

Ruokailuvälineitä valittaessa nokkamuki ei ole vaihtoehto. Sen käyttö lisää poikkeuksetta ja merkittävästi aspiraatio- ja aspiraatiopneumonian riskiä.

Ruokailijaa voidaan avustaa ruokailussa ohjaamalla hänen sormiensa otetta ruokailuvälineestä (tuntopalaute) avustajan saman puoleisen käden sormilla, toteuttaen näin kuntouttavaa hoitotyötä ja aistitoimintojen tukemista.

Omatoimisessa ruokailussa on hyvä käyttää tarpeen vaatiessa apuvälineiksi luokiteltuja lusikoita, haarukoita ja veitsiä sekä juomamukeja.

Kun viimeinen suullinen on nielaistu, kuunnellaan vielä äänen kirkkaus ja yskiminen.

Tarvittaessa suu ja kieli puhdistetaan esimerkiksi veteen kostutetulla harsotaitoksella. Hampaat tai tekohampaat harjataan, ja jos aspiraatiota on tapahtunut ruokailun aikana, pulloon puhallukset (vesi-PEP) parantavat keuhkojen ventilaatiota.

Kohoasento 15–30 minuuttia ruokailun jälkeen varmistaa, että ruoka ja juoma on kerennyt kulkeutua mahalaukkuun saakka. Tämä on tärkeää etenkin, jos ruokailijalla on refluksin riski.

Juhani Kuittinen

koulutuspäällikkö, Attendo Terapiapalvelut,
kinestetiikkakouluttaja, sairaanhoitaja

Teksti on julkaistu Kinestetiikka-lehden numerossa 1/2023. Lue koko lehti täältä.