Haluan kertoa sinulle, mikä minulle on tärkeää

Elämä on pienistä asioista kiinni. Oman näköisestä elämästä, pienistä rutiineista. Kun on lapsi, joka on täysin autettava ja puhumaton, hänen koko elämänsä on kiinni ympärillä olevista muista ihmisistä ja heidän toimivasta vuorovaikutuksestaan. Kuinka silloin lapsi tulee kuulluksi? Kuinka lapsi on toimija eikä vain passiivinen kuuntelija, sivustakatsoja?

Meidän tytön toiveet ovat pienet mutta kuitenkin hänelle suuret. Anni kuulee ja näkee kaiken ympärillä tapahtuvan, vaikka onkin osittain näkövammainen. Hän huomaa ihmisten puheista äänenpainot, varsinkin minun, ja jos jokin minua huolettaa, hän ahdistuu.

Jos Annia auttavat ihmiset eivät kuuntele häntä eivätkä ota kontaktia, hän muuttuu näkymättömäksi, lakkaa vastaamasta kysymyksiin ja on täysin flegmaattinen. Hän vetäytyy jonnekin – ja silloin ihmiset, jotka eivät tiedä hänestä mitään, luulevat häntä vammaiseksi, joka vain istuu pyörätuolissa. He eivät näe vamman taakse ihmistä, tai edes vamman kanssa.

Anni ei pysty puhumaan, mutta hän ilmaisee itseään ääntelyin ja ilmein kertoakseen, jos hänellä on asiaa tai jokin huonosti. Hän on rohkeampi käyttämään ääntä, kun kuulija huomioi hänet. Anni vastailee kyllä ja ei pään käännöillä. Annin kanssa käytetään kommunikaatiokansiota, ja käytössä on myös katseohjattava tietokone, koska Anni ei pysty käyttämään käsiään hyvin. Tietokoneen avulla hän voi muun muassa kertoa itsestään, kommentoida, kysyä kysymyksiä tai pelata, jos tietokone vain hänen eteensä asetetaan.

Anni on käynyt vuoden verran tilapäishoidossa. Silloin hän on siellä pari yötä kerrallaan, kerran pari kuussa.

Kommunikaatiokansiota ei aina käytetä tilapäishoidossa, koska siellä ei ole osaamista sen käyttöön.

Puhevammaisten ihmisten oikeudesta kommunikaatioon onkin puhuttu paljon viime aikoina. Jonna Salomaa kertoo Superin verkkolehdessä:

Jos ihmisellä on vammaisuutensa takia vaikeuksia tulla ymmärretyksi ja kuulluksi, hänen käytöksensä muuttuu helposti haastavaksi. Vammaisia ihmisiä työssään kohtaavilla hoitajilla tulisikin olla mahdollisuus päivittää ja täydentää osaamistaan esimerkiksi puhetta korvaavien kommunikointimenetelmien käytössä.

Annilla on pieniä toiveita, joita hän toivoo tilapäishoitopaikassa toteutettavan. Hän tykkää kyllä käydä tilapäishoidossa – hän tapaa siellä paljon kavereita ja hoitajat ovat mukavia – mutta sielläkin näkyy, että alati vaihtuvien hoitajien perehdytys asiakkaisiin jää vähän puolitiehen. Minulla on myös vahva tunne ja ärtymys siitä, että tytöstä tulee hoidossa potilas vain, koska hän on vammainen. Puhutaan, milloin on kuivitukset, vaikka tyttö käy vessassa ja jakson palautteessa kysytään, onko ollut tarpeeksi virikkeitä. Mitä ihmettä? Kanat tarvitsevat virikkeitä, meidän tyttö elämää, miellyttäviä kokemuksia ja kavereitten kanssa hengailua! Tyttö on kuitenkin terve vammainen 12-vuotias neiti, jolla on ihan samat jutut kuin muillakin sen ikäisillä.

Koulussa alkoivat Annilta kysellä, mikä mättää tilapäishoidossa, kun sinne mentäessä usein vähän hermostutti ja itketti. Mietittiin, mikä voisi olla vinossa. Kansion avulla tyttö sitten kertoi, että kaikki ei aina ihan mene putkeen tilapäishoidossa, vaikka hän siellä kuitenkin tykkää käydä. Annilla on tapana hermostua, jos asiat eivät mene suunnilleen samalla tavalla. Koulussa sitten kirjoittivat lapulle asioita, johon tuli Annille tärkeitä juttuja. Otsikoksi laitettiin: Haluan kertoa sinulle, mikä on minulle tärkeää. Lapulla kerrotaan muun muassa, millainen on hyvä tai huono ruokailuhetki, vessakäynti, nukkumaan meno ja niin edelleen.

Anni kertoo muun muassa näin:

Haluan että minulle annetaan aikaa syödä.

Tyttö on syötettävä ja nieleminen välillä työlästä.

Olen joskus hidas syömään. Hermostun, jos minulle jatkuvasti ruokailuhetkessä jutellaan tai muille. Ei aikuisten juttelua minun kuullen.

Anni käsittää herkästi asiat väärin aikuisten puheesta, koska aikamääritteet eivät ole ihan hanskassa. Siksi hän voi olettaa, että jokin asia, mitä hän ei halua, tapahtuu – vaikka niin ei todellisuudessa menisikään.

Haluan olla ilman vaippaa, teen tarpeeni vessatuolissa.

Anna aikaa ja useampi mahdollisuus.

Laita minulle yöpuku, käytä minut vessassa, älä jätä minua yksin, ole hetki minun kanssani ennen kun nukahdan.

Tämä koulussa tehty lappu otsikolla Haluan kertoa sinulle, mikä minulle on tärkeää, sai minut liikuttumaan ja ymmärtämään, miten äärimäisen tärkeää tämä on. Meillä jokaisella on ne omat tärkeät asiat, jotka pitävät arjen ja elämän sujuvana – niin on myös vammaisilla ihmisillä, jotka eivät pysty ilmaisemaan itseään hyvin puhumalla tai joiden kognition taso on huono. Asia, josta jokaisen vammaisen lapsen äiti on huolissaan, on:

Kuinka lapsi tulee ymmärretyksi ja kohdelluksi kodin ulkopuolella?

Minna Sulanen
äiti, omaishoitaja
fysioterapeutti
kinestetiikkakouluttaja

Tämä juttu on julkaistu Kinestetiikka-lehdessä 4/2019.

Lue lehti täältä!


Kinestetiikkakouluttaja Merja Koskisesta geronomi YAMK

Kinestetiikkakouluttaja Merja Koskinen valmistui YAMK-geronomiksi 18.12.2019. Hän aloitti opinnot kesäkuussa 2018 ja opiskeli työn ohessa. Aiemmalta koulutukseltaan Merja on geronomi ja muistihoitaja.

Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävät opinnot (YAMK) olivat Merjan mukaan sopiva jatkumo hänen aikaisemmille geronomin opinnoilleen. Ne lisäsivät ja päivittivät hänen aiempia tietojaan. Merja lisää, että myös kinestetiikkakouluttajana hänellä on mahdollisuus hyödyntää kaikkea oppimaansa.

– Muutos ja elinikäinen oppiminenhan ovat tätä päivää, summaa Merja.

Merja työskentelee Porin perusturvan geriatrisella osastolla kuntoutusohjaajana. Hänen työhönsä kuuluvat muun muassa kokonaisvaltainen geriatrinen arviointi, hoidon suunnittelu ja voimavaralähtöinen kuntouttaminen. Merja viihtyy työssään ja haluaa jatkossakin toimia yhteistyössä ikäihmisten ja heitä hoitavien kanssa hyödyntäen pitkää työkokemustaan ja opintojaan.

Suomen Kinestetiikkayhdistys onnittelee lämpimästi Merjaa tutkinnon johdosta!

Merja Koskinen, geronomi YAMK

Kinestetiikkayhdistys on kuin orkesteri

Virpi Hantikainen

Näin vuodenvaihteen lähestyessä kirjoitan tätä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.

Kinestetiikkayhdistys perustettiin 2009 Lammilla Ruosuontiellä erään kerrostalon huoneistossa, jossa me muutamat perustajajäsenet päätimme vakaassa uskossa, että nyt on yhdistyksen aika. Todellakin siitä on nyt 10 vuotta, ja olen siten itsekin toiminut puheenjohtajana koko tämän ajan.

Yhdistyksen perustaminen mahdollisti kinestetiikan tavoitteellisen kehittämisen. Hallituksen myötä saimme lisää käsipareja suunnittelemaan kehittämistarpeita, toteuttamaan tehtäviämme, vaihtamaan ajatuksia ja tukemaan toinen toisiamme. Kinestetiikka alkoi levitä, kasvaa ja kasvaa. Hallituksen jäseniä on vaihtunut ja lisääkin on tullut. Nämä kymmenen vuotta ovat olleet hallituksen Ollin oppivuosia, ja toimintamme on kehittynyt vuosien aikana aina ammatillisemmaksi.

Kannattaa aina peilata taaksepäin ja muistaa, millä tiedoilla ja taidoilla lähdimme liikeelle yhdistystä perustaessamme. Muistelen usein tuota Lammin perustamiskokousta, meidän intoamme, paloamme ja uskoamme siihen, että kyllä tästä hyvä tulee ja mennään vaikka läpi harmaan kiven. Ja niin on mentykin!

Puheenjohtajana pääasiallinen tehtäväni on johtaa yhdistystä ja hallitusta. Edustan yhdistystä ja hoidan suhteita yhdistyksestä ulospäin. Lisäksi tähän hommaan kuuluu kokousten suunnittelu, talouden valvonta, asiakirjojen ylläpito ja muu sellainen. Jotta pystyn hoitamaan näitä tehtäviä mahdollisimman hyvin, tarvitsen hyvän hallitustiimin avukseni. Ja sellainen minulla, osaamista eri alueilta ja vahva yhteishenki, jolla selviämme haasteellisimmistakin tilanteista.

Innostus on suuri rikkaus,
se on sisäistä uskoa tehdä
unelmista totta.

Tuntematon

Olemme erilaisia persoonallisuuksia ja joskus keskustelemme asioista melko voimakkaastikin. Olemme välillä eri mieltä, miten toimia. Kuitenkin olemme aina löytäneet yhteisen sävelen. Tärkeää on muistaa tilanteissa, joissa olemme eri mieltä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset! Puheenjohtajana toimiminen on mielestäni verrattavissa orkesterin johtamiseen: jokaisella soittajalla on oma roolinsa ja nämä roolit yhdistetään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Välillä voi vingutella viulua eri tahdissa tuuban kanssa, mutta lopulta ne sointuvat hyvin yhteen.

Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on huolehtia kinestetiikan koulutusten laadusta, laadukkaasta opetusmateriaalista ja valtakunnallisesta kehittämisestä. Kehittämistyöryhmillä on omat vastuualueensa. Koulutuksia pitävät yhdistyksen rekisteröimät kouluttajat ja käytännön vahvistamisesta vastaavat kinestetiikan tutorit.

Sanoisin, että koko tämän systeemin pyörittäminen on myös oma orkesterinsa, johon kuuluu tällä hetkellä noin 150 soittajaa ja orkesteri kasvaa. Tällä orkesterilla on kuitenkin myös yhteinen päämäärä, palo ja usko kinestetiikan valtavasta merkityksestä sosiaali- ja tervedenhuollon laadulle. Huolimatta muutosvastarinnasta, jota kouluttajamme ja tutorimme aina silloin tällöin työssään kohtaavat, jaksavat he porskuttaa eteenpäin. Tätä orkesteria on ilo ja kunnia olla tukemassa ja se toimii ilman tahtipuikon heilutustakin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon eri toimintaympäristöissä henkilökunta ja asiakkaat tai potilaat toimivat myös orkesterina. Työt hoidetaan yhteistyössä. Jotta kaikki pysyy tasapainossa ja kaikki ovat tyytyväisiä, on orkesterin jäsenten kuunneltava toisiaan ja pyrittävä jokaisen soittajan kannalta sellaiseen lopputulokseen, jossa kaikki voivat todeta tämäKIN päivä oli hyvä päivä.

Kaikki on mahdollista.
Mahdottoman toteuttaminen
vain vie
hieman enemmän aikaa.

Tuntematon

Tähän lopuksi vielä löytämäni aforismi, joka kuvaa hyvin sitä, mistä näkökulmasta erilaisia tilanteita voimme tarkastella:

Luennoitsija kiinnitti luentosalin taululle nelikulmaisen valkoisen paperiarkin ja teki arkin keskelle pienen mustan pisteen. Hän kysyi opiskelijoilta, mitä he näkivät.
– Mustan pisteen.
– Eikö kukaan teistä näe isoa valkoista neliötä? kysyi luennoitsija.
(Tuntematon)

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua ja tulevaa vuotta 2020 –
uusiKIN vuosi tulee olemaan hyvä vuosi!

Virpi Hantikainen
Suomen Kinestetiikkayhdistyksen puheenjohtaja

esh, TtT, dosentti, kinestetiikkakouluttaja


Suomen Kinestetiikkayhdistyksen tutkimusapurahat vuodelle 2020

Apurahan

hakuaika alkaa

tammikuussa 2020.

Apurahaa

voi hakea koko

kalenterivuoden ajan.

Kinestetiikkayhdistys jakaa 10 000 euroa tutkimusapurahoja kinestetiikan tutkimukseen.

Hakuaika alkaa 2.1.2020 ja on voimassa koko kalenterivuoden.

Tutkimusapurahaa haetaan täyttämällä hakulomake liitteineen ja toimittamalla se sähköpostitse osoitteeseen:
toimistokinestetiikka.fi

Apurahan hakemiseen liittyvät ohjeet ja hakulomake.

Hakemuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa
yhdistyksen puheenjohtaja Virpi Hantikainen, TtT, dosentti
virpi.hantikainenkinestetiikka.fi


Toimiston joululoma

Yhdistyksen toimisto on suljettuna viikot 52 ja 1, eli 23.12.2019–6.1.2020.

Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2020!


Ikäihmisten hoidossa ja hoivassa tarvitaan ammattitaitoa ja osaamista – pelkät käsiparit eivät riitä

Henkilöstömitoituksen nostaminen ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa 0,7:ään on erittäin hyvä asia, sillä ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa olevien ikäihmisten kuntoisuus vaatii vähintäänkin tämän minimimitoituksen, usein tarvitaan enemmänkin. Toisaalta mitoituksen lisäksi on katsottava myös henkilökunnan osaamista ja ammattitaitoa.

Ikäihmisten hoitoon ja hoivaan sekä mielekkään elämän toteuttamiseen saa mielellään osallistua moniammatillinen henkilökunta. Myös vapaaehtoiset ja muut toimijat ovat tärkeitä. Koulutettujen hoitotyöntekijöiden määrästä ei kuitenkaan voida tinkiä. Suurin osa ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa olevista ikäihmisestä on muistisairaita ja muistisairaiden toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä hoito vaatii ammattitaitoa ja osaamista.

Alalle kouluttamaton henkilön on vaikea arvioida sen hetkistä toimintakykyä ja toimia sitä tukevasti. Ilman koulutusta oleva henkilö voi auttaa liikaa tai toimii avustustilanteessa väärällä tavalla niin, ettei muistisairas voi hyödyntää olemassa olevia voimavarojaan. Muistisairaan henkilön kokonaistilanteen arvioiminen vaatii riittävän laaja-alaista koulutusta. Esimerkiksi muistisairaan ollessa levoton, ahdistunut tai aggressiivinen on pystyttävä pohtimaan laaja-alaisesti syitä käyttäytymiseen: onko kysymyksessä infektio, uuden lääkkeen aiheuttama sivuvaikutus, pelko, kipu, kohtaamiseen liittyvä haaste tai koti-ikävä. Jos ammattitaitoa ei ole, ryhdytään liian usein käyttämään rajoittavia toimenpiteitä ja valitettavan usein myös rauhoittavia lääkkeitä. Rajoittavat toimenpiteet heikentävät elämänlaatua ja rauhoittava lääkitys voi tehdä muistisairaasta vuodepotilaan.

Myös alan koulutuksessa on kehitettävää. On syytä kysyä, antavatko nykyiset sosiaali- ja terveysalan eri ammattien peruskoulutukset riittäviä valmiuksia esimerkiksi toimintakykyä ylläpitävään hoitoon ja hoivaan. Yksi mahdollisuus asian kehittämiseen olisi ottaa kinestetiikka osaksi kaikkien sosiaali- ja terveysalan ammattien opetussuunnitelmia ja peruskoulutusta. Jos työntekijä jo ammattiin opiskelun alusta alkaen oppii ja omaksuu voimavaralähtöisen toimintatavan oman työnsä perustaksi, se ei katoa työelämään siirryttäessä.

Kinestetiikka on toimintamalli, jossa keskeistä on toimiva vuorovaikutus sekä kommunikointi liikkeen ja koskettamisen avulla. Oleellista on, että auttaja pysähtyy kohtaamaan aidosti apua tarvitsevan ihmisen. Toimintamallin avulla ihminen kykenee olemaan aktiivinen sairaudestaan tai vammaisuudestaan huolimatta. Kinestetiikassa auttaja ja autettava toimivat yhdessä ja silloin vuorovaikutustilanteestakin tulee kunnioittavaa ja tasa-arvoinen.

Myös työelämässä tarvitaan paljon täydennyskoulutusta. Valitettavan usein toimintamallit ja hoitomenetelmät perustuvat ”meillä on aina tehty näin” – malliin. Toiminnan perustana tulisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan olla riittävä näyttö. Kinestetiikan hyödyistä alkaa olla jo melko paljon näyttöä ja hyviä käytäntöjä, mutta tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistyötä on edelleen jatkettava.

Toivottavasti henkilöstömitoituksen rinnalla organisaatioissa on viisautta ja ymmärrystä varmistaa se, ettei säästösyistä lähdetä tinkimään työntekijöiden ammattitaidosta ja osaamisesta. Pelkkä käsiparien määrä ei riitä varmistamaan laadukasta hoitoa ja hoivaa. Uskon, että esimerkiksi kinestetiikkaa hyödyntämällä saadaan ikäihmisten toimintakyky säilymään kauemmin. Toisaalta monissa kinestetiikkaa käyttävissä työyhteisöissä työntekijät ovat kokeneet työn muuttuneen kevyemmäksi ja sitä myötä sairauspoissaolot ovat vähentyneet. Kinestetiikka on myös työntekijälle miellyttävä ja turvallinen tapa työskennellä.

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)


Yhdistyksen kummi palkittiin ritarimerkillä

Tasavallan presidentti on myöntänyt
6.12.2019
Suomen Kinestetiikkayhdistys ry:n kummille
Merja Mäkisalo-Ropposelle
Suomen Leijonan
I luokan ritarimerkin.

Yhdistys onnittelee lämpimästi!


Yhdeksän uutta tutoria Helsinkiin

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialasta valmistui yhdeksän uutta tutoria 3.12.2019. Kaupunki on panostanut useita vuosia kinestetiikan toimintamallin kouluttamiseen eritasoisilla kursseilla, ja tutoreiden avulla pyritään turvaamaan toimintamallin jalkaantuminen käytäntöön. Yhdeksän uutta tutoria ovat nyt rikastuttamassa jo olemassa olevien tutoreiden joukkoa.

Yhdistys onnittelee sydämellisesti näitä huippuosaajia!

Kuvassa edessä vasemmalta: Pia Suomalainen, Jenni Väänänen, Evelin Vlahopoulou, Mari Saukkonen ja Tuulikki Pulkkinen.
Takana vasemmalta: Maarit Lajunen-Giust, Maria Suckcharoen, Tiia Myllynen ja Emilia Lehtomäki.


Oulun asumis- ja päiväpalveluiden peruskurssi

Oulun kaupungin asumis- ja päiväpalvelun viisi toimintayksikköä siirtyivät kinestetiikan aikakaudelle. Ensimmäinen peruskurssi sai todistukset 3. joulukuuta.

Kuvassa Hanhilehdon toimintakeskuksen, Honkalankodin, Onni-Ilona-Tuuliakodin, Taatontuvan ja tilapäishoitoyksikkö Paussin henkilökuntaa.

Innostava, kannustava, upea kouluttaja Virpi Koponen sai porukan täysillä syttymään kinestetiikkaan!

Tarkoitus on jalkauttaa kinestetiikka kaikkiin mainittuihin keva-yksiköihin. Seuraava peruskurssi ja syventävä kurssi on jo sovittu ensi vuodelle.

Jatkoa innolla odottaen
Eija Säilynoja, pem