Tällä viikolla vietetään valtakunnallista kaatumisen ehkäisyn viikkoa. Kaatumisen ehkäisyssä keskeistä on toimintakyvyn ylläpitäminen, liikkumisen harjoittelu ja luottamus omiin kykyihin. Hyvä tapa vahvistaa toimintakykyä ja vähentää kaatumisen pelkoa on lattialla käyminen ja sieltä ylös nousemisen harjoittelu.

Lattialla käyminen, laskeutuminen ja sieltä ylös nousu onkin jo kauan ollut lempiharjoitteeni. Tällä yhdellä harjoitteella voidaan vahvistaa lihasvoimaa, lisätä liikkuvuutta ja parantaa tasapainoa.

Lattialta voi nousta ylös monellakin tavalla ja onkin tärkeää tietää, mikä on kenellekin luonnollinen tapa nousta. Harjoitusta aloitettaessa haastavinta on yleensä hallittu laskeutuminen, ja ylös nousu onkin sitten helpompaa.

Olen monessa yhteydessä ja erilaisissa tilaisuuksissa houkutellut ihmisiä kanssani lattialle, punaiselle matolle. Ilahduttavan moni on vastannut pyyntööni myöntyvästi. Punaisen maton äärellä olen saanut kokea ainutlaatuisia kohtaamisia ja kuulla monenlaisia tarinoita. Lattialla käymisestä jokainen on saanut mukaansa diplomin. Osa kävijöistä on tienannut tuon diplomin jo useampana vuonna esimerkiksi seniorimessuilla tai kaatumisten ehkäisyn viikon tapahtumissa. Tänä vuonna saadaan jakaa Kinestetiikkayhdistyksen uutta diplomia.

Lattialla käyminen on siis hyvä keino ehkäistä kaatumisia. Harjoite parantaa säännöllisesti tehtynä toimintakykyä. Tieto siitä, että pääsee ylös vähentää kaatumisen pelkoa. Tämän olen kuullut monelta asiakkaaltani. Kun lattialla käymistä on harjoiteltu ja siinä on onnistuttu, on ollut ihana saada iloita yhdessä asiakkaiden kanssa. Moni on sanonut, että nythän minä voin leikkiä lattialla lapsenlapsieni kanssa.

Tiedätkö sinä, miten sinä nousisit? Miten nouset pitkältään istumaan, kyljen kautta vai suoraan? Pääsetkö kääntymään istumasta kontalleen? Tarvitsetko polven alle jotakin pehmusteeksi? Tai jotain, mistä ottaa tukea? Pystytkö liikkumaan lattiatasolla, konttaamalla, peppukävelemällä, ryömimällä tai vaikka kierimällä? Tavalla ei ole väliä, tärkeintä on, että yrittää.

Lattialla käyminen on hyvä ottaa päivittäiseen ohjelmaan. Laskeudu alas, voit ottaa jostain tukea, tuoda polven lattiaan ja laskeutua siitä istumaan. Tai laskeutua sohvalta tai nojatuolista suoraan istumaan, jarruttaen käsillä ja jaloilla laskeutumista. Kun olet lattialla, oikaise pitkälleen. Kokeile, vieläkö pää osuu lattiaan selinmakuulla. Jos ei, ota pään alle tyyny.

Ojenna myös käden pään yli ja oikaise itsesi niin pitkäksi kuin saat. Kun olet valmis, nouse rauhalliseen tahtiin, vaiheittain, ylös. Toista seuraavana päivänä.

Kun käyt lattialla joka päivä ja nouset lattialta joka päivä, pääset sieltä myös ylös. Toistojen myötä huomaat, että tekeminen helpottuu, kun toimintakykysi vahvistuu.

Houkuta kaikki läheisesi tekemään samaa harjoitusta! Uskaltaudu laskeutumaan alas myös ulkona, kesällä nurmikolle tai hiekalle – ja talvella, kun päällä on reilusti lämmintä vaatetta, tehdäänkö yhdessä lumienkeleitä?

Arja Hälinen
kirjoittaja on kinestetiikkakouluttaja ja fysioterapeutti ikääntyneiden kuntoutuksessa – ja käy joka päivä pitkällään lattialla tai maassa pihalla

Ikäihmisten palveluissa tavoitteemme on tukea asiakkaiden toimintakykyä, osallisuutta ja turvallista arkea mahdollisimman pitkään. Kinestetiikan voimavaralähtöinen toimintamalli tarjoaa tähän vahvan perustan, mutta toimintamallin vaikuttavuus ei synny pelkästään koulutuksista tai yksittäisistä onnistumisista. Se edellyttää tavoitteellista johtamista, systemaattista seurantaa ja tietoon perustuvaa kehittämistä. Tässä työssä RAI-tieto on korvaamaton kumppani.

Kinestetiikan toimintamallin keskiössä on asiakkaan voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen. Johtamisen näkökulmasta keskeinen kysymys kuuluu: miten tiedämme, että toimintamalli toteutuu käytännössä ja että sillä on vaikutusta asiakkaiden hyvinvointiin?

RAI-arviointitieto antaa tähän vastauksen. Arvioinnit tuottavat yhdenmukaista tietoa asiakkaiden toimintakyvystä, palvelutarpeesta, riskeistä ja voimavaroista. Samalla ne mahdollistavat yksikkö-, alue- ja organisaatiotason seurannan. RAI-tietoa voidaan hyödyntää paitsi yksittäisen asiakkaan hoidon suunnittelussa myös toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja kehittämistarpeiden arvioinnissa.

Pohteen kotiin annettavissa palveluissa kinestetiikan strategisessa kehittämisessä seurataan säännöllisesti useita RAI-indikaattoreita. Keskeisiä tarkasteltavia kokonaisuuksia ovat muun muassa

• kuntoutumisen voimavaraluokitus ja kuntoutususko
• fyysistä toimintaa edistävät käytännöt
• arkisuoriutumisen heikkeneminen
• kaatumisriski ja toteutuneet kaatumiset
• ravitsemukseen liittyvät riskit
• asiakkaiden palvelutarve (MaPLe 15 -mittari).

Kun näitä tietoja seurataan kvartaaleittain, voidaan tunnistaa sekä onnistumisia että kehittämistä vaativia ilmiöitä. Esimerkiksi lisääntynyt kaatumisriski tai toimintakyvyn heikkeneminen ohjaa tarkastelemaan, miten kinestetiikan periaatteet toteutuvat arjessa ja miten henkilöstö tukee asiakkaiden voimavaroja mahdollisimman hyvin.

RAI-tiedon hyödyntäminen helpottaa myös esihenkilöiden arkea. Kun käytössä on yhteiset mittarit, voidaan keskustella kehittämisestä tietoon perustuen. Esihenkilön tehtävänä on varmistaa, että henkilöstö soveltaa kinestetiikan toimintamallia käytännön työssä. Samalla hänen tulee seurata RAI-laatutuloksia, tunnistaa poikkeamat ja käynnistää tarvittavat kehittämistoimenpiteet. RAI-tulokset, omavalvonta, asiakaspalautteet sekä työhyvinvointia kuvaavat mittarit muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka avulla toimintaa voidaan johtaa tavoitteellisesti.

Parhaimmillaan RAI-tiedolla johtaminen ei jää raporttien tasolle. Se näkyy asiakkaan arjessa osallisuutena, turvallisuutena ja yhteisinä onnistumisina.

Yhteinen visiomme kotiin annettavissa palveluissa on: ”Kinestetiikan voimavaralähtöisen toimintamallin avulla tuemme asiakkaan kotona asumista arvostavasti, turvallisesti ja toimintakykyä tukien”.

RAI-tiedon suurin arvo on sen kyvyssä tehdä näkyväksi kehitystä. Kun tuloksia tarkastellaan säännöllisesti ja niistä keskustellaan avoimesti, syntyy jatkuvan oppimisen kulttuuri. Kehittämistyö ei ole irrallinen projekti, vaan osa jokapäiväistä johtamista.

Kinestetiikan ja RAI-tiedon yhdistäminen luo vahvan perustan vaikuttaville ikäihmisten palveluille. Tiedolla johtaminen auttaa kohdentamaan kehittämistoimet oikein, vahvistamaan henkilöstön osaamista ja ennen kaikkea varmistamaan, että asiakkaan voimavarat ovat hoitotyön keskiössä jokaisena päivänä.

Johtamisen näkökulmasta tärkein kysymys ei ole, keräämmekö tietoa – vaan se, miten hyödynnämme sitä asiakkaiden paremman arjen rakentamisessa.

Maria Vahtola
palvelualuejohtaja
Kotiin annettavat palvelut
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Lue lisää kinestetiikasta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Innokylästä!
Linkki aukeaa uuteen välilehteen.

Lue myös Pohteen kinestetiikka-aiheinen uutiskirje Kinestetiikka 2/2026 -lehdestä sivuilta 36–37.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa puhumme paljon

Se on kirjattu strategioihin ja toimintasuunnitelmiin. Mutta kuinka usein pysähdymme aidosti pohtimaan, mitä moniammatillisuus tarkoittaa käytännössä? Tarkoittaako se sitä, että eri ammattiryhmät työskentelevät saman asiakkaan ympärillä? Vai sitä, että rakennamme yhdessä yhteistä ymmärrystä, jossa jokaisen osaaminen täydentää toista?

Hoitotyössä asiakkaan toipumista tarkastellaan asiakkaan itsensä, lääkärin, hoitajan, fysioterapeutin, toimintaterapeutin ja läheisten näkökulmista. Jokainen havainnoi hieman eri asioita, mutta vasta yhdessä muodostuu kokonaisuus, joka tukee asiakkaan tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Yksikään ammattilainen ei näe koko kuvaa yksin.

Kun kaikilla on yhteinen ymmärrys liikkumisen, vuorovaikutuksen ja toimintakyvyn merkityksestä, syntyy ympäristö, jossa kuntoutuminen ei ole erillinen tapahtuma vaan osa jokapäiväistä elämää.

Moniammatillinen yhteistyö ei ole ainoastaan asiakkaan etu – se on myös mahdollisuus oppia toisiltamme. Parhaimmillaan työyhteisö toimii oppimisympäristönä, jossa jokainen ammattilainen rikastuttaa yhteistä osaamista omalla näkökulmallaan.

Kinestetiikassa puhumme usein voimavarojen tunnistamisesta. Useimmiten tarkoitamme asiakkaan voimavaroja – mutta entä työyhteisön voimavarat? Kuinka paljon osaamista jää hyödyntämättä, jos emme kuuntele toistemme havaintoja? Kuinka paljon menetämme, jos katsomme tilannetta vain oman ammattimme näkökulmasta?

Mitä tapahtuu, kun kokemuksia, osaamista ja erilaisia näkökulmia tuodaan avoimesti yhteiseen pöytään? Yhden oivallus voi olla toiselle uuden ajattelun alku – ja yhdessä voi syntyä jotakin sellaista, mitä kukaan ei olisi yksin keksinyt. Osaaminen syvenee, kun uskallamme pysähtyä yhdessä pohtimaan. Yhdessä tekeminen ei ainoastaan lisää osaamista – se vahvistaa myös tunnetta siitä, ettei kukaan vie yhteistä asiaa eteenpäin yksin

Ehkä juuri tässä on yksi työelämämme tärkeimmistä voimavaroista: meidän ei tarvitse osata kaikkea yksin. Tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka näkevät eri tavalla, kysyvät toisin ja auttavat meitä huomaamaan sellaista, mikä muuten voisi jäädä näkymättä.

Moniammatillisuus ei synny organisaatiokaavioista eikä yhteisistä palavereista. Se syntyy uteliaisuudesta toisen osaamista kohtaan, halusta kuunnella ja rohkeudesta tarkastella omaa työtään uusista näkökulmista.

Jokainen ihminen rakentaa samasta tilanteesta hieman erilaisen tarinan. Juuri siksi tarvitsemme toisiamme. Kun kuuntelemme muiden havaintoja, oma ymmärryksemme laajenee.

Ehkä tulevaisuuden tärkein osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa ei olekaan pelkästään uuden teknologian hallinta tai yksittäinen menetelmä. Ehkä tärkein osaaminen on kyky tehdä yhteistyötä.

Kun onnistumme siinä, emme tue ainoastaan asiakkaiden toimintakykyä ja kuntoutumista. Rakennamme samalla työyhteisöjä, joissa myös ammattilaiset voivat paremmin.

Haluan haastaa teidät pohtimaan seuraavalla työviikolla yhtä kysymystä:

Usein juuri siitä alkaa uuden oppiminen.

Virpi Hantikainen
puheenjohtaja
Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

Kirjoitus on muokattu Kinestetiikka 2/2026 julkaistun puheenjohtajan palstan kirjoituksesta. Lue koko lehti täältä.

Saattohoito on elämänvaihe, jossa hoidon keskiöön nousee ihminen kokonaisuutena – ei enää sairaus tai sen parantaminen vaan kokemus elämisestä tässä hetkessä.

Yksi usein aliarvioitu mutta syvästi vaikuttava tekijä on estetiikka: se miltä ympäristö tuntuu, tuoksuu, maistuu ja miten keho tulee kohdatuksi. Estetiikka ei tarkoita vain kauniita asioita. Se mahdollistaa kokonaisvaltaisen aistikokemuksen, joka tuo turvaa, lohtua ja merkityksellisyyttä kuoleman lähestyessä.

Saattohoidossa asukkaan liikkuvuus vähenee mutta kehon kokemuksellisuus ei katoa. Aistit säilyvät usein pitkään. Pienikin asennon vaihtaminen voi tuoda helpotusta tai muistuttaa kehoa sen omasta olemassaolosta.

Kinestetiikassa kosketus ei ole vain hoitotoimenpide. Se on kuuntelevaa, vastaavaa ja kunnioittavaa. Kosketus voi viestiä turvaa ja läsnäoloa:”Olen tässä, et ole yksin.”

Kosketus on yksi voimakkaimmista viestintätavoista. Saattohoidossa se on erityisen tärkeää, koska sanallinen kommunikaatio heikkenee. Saattohoidossa ei tarvita täydellisiä suorituksia vaan aitoa läsnäoloa.

Lopulta kyse on yksinkertaisesta mutta syvällisestä asiasta: miten olemme toisiamme varten silloin, kun sanat eivät riitä.

Vaikka voimat heikkenevät, keho voi silti osallistua ja olla osa hoitotilannetta.

Hajuaisti on voimakkaasti sidoksissa tunteisiin ja muistoihin. Saattohoidossa tuttu tuoksu voi tuoda lohtua ja rauhaa ja näin ollen toimia myös emotionaalisena tukena.

Pitikö asukas leipomisesta, liittyykö siihen tuttuja tuoksuja? Voisiko puolison paita tai sen tuoksu lohduttaa?

Saattohoidossa ruokahalu vähenee, mutta makuaistilla on silti suuri merkitys. Kyse ei ole enää ravitsemussuositusten täyttämisestä vaan nautinnosta, muistoista ja osallisuudesta.

Ruokailussa korostuu myös itsemääräämisoikeus: oikeus kieltäytyä, oikeus valita ja oikeus nauttia.

Kun hoitaja huomioi liikkeen, kosketuksen, hajun ja maun, tilanne muuttuu kohtaamiseksi, jossa ihminen saa olla kehossaan rauhassa, loppuun asti.

Kuulo säilyy usein aisteista pisimpään. Lempeä puhe, tuttu musiikki tai läheisen ääni voivat luoda turvaa. Myös rauhallinen ympäristö ilman liiallista ärsyketulvaa voi olla tarpeen. Koko hoitotiimi voisi miettiä, millainen äänimaailma meillä on. Onko se liian hälyinen?

Pidämme Myllypuron seniorikeskuksessa henkilökunnalle saattohoidon työpajoja. Työpajoissa keskustellaan muun muassa läsnäolon ja kosketuksen tärkeydestä ja laadusta sekä omaisten huomioimisesta saattohoidon aikana. Työpajoissa käydään läpi eri aistit ja esimerkiksi sitä, miltä tuntuu, kun ruokailussa varoittamatta suuhun laitetaan jotain tai syöminen etenee hoitajan tahdin mukaan.

Työpajojen tavoitteena on lisätä hoitajien ymmärrystä avustettavan osallisuudesta. Harjoitteluissa korostetaan sitä, miten tärkeää avustettavalle on, että avustaja kertoo tapahtumasta etukäteen. Työpajoissa saa harjoitella myös vainajasta huolehtimista.

Alla olevassa kuvakarusellissa on muutama kuva työpajoista. Saat kaikki kuvat suuremmaksi klikkaamalla näkyvää kuvaa.

Piia Sihvola ja Henna Vänskä
lähihoitajat, saattohoitajat
Myllypuron seniorikeskus

Heseva-koti on ikäihmisille suunnattu palvelutalo Helsingin Puu-Käpylässä. Palvelutalo tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista pienissä ryhmäkodeissa sekä yhteisöllistä asumista vielä tukipalvelujen turvin omassa kodissa toimeentuleville ikäihmisille.

Gaius-säätiön Heseva-kodissa kinestetiikka ei ole erillinen projekti tai yksittäinen koulutus. Se näkyy meidän arjessamme päivittäin siinä, miten kohtaamme asukkaat, miten autamme liikkumisessa ja miten tuemme jokaisen omia voimavaroja.

Meillä on haluttu rakentaa toimintakulttuuria, jossa kinestetiikka kuuluu kaikille työntekijöille ja näkyy jokaisessa ryhmäkodissa. Haluamme, että asukas on aktiivinen osallistuja omassa arjessaan, ei vain avun vastaanottaja.

Meillä kaikki työntekijät, olivatpa vakituisia tai sijaisia, suorittavat vähintään kinestetiikan peruskurssin. Lisäksi käymme jokaisen työntekijän kanssa läpi yhteiset kinestetiikkaa koskevat toimintatavat. Tänä vuonna henkilökunnalle on sovittu useita koulutuksia, kuten kinestetiikan perus- ja syventäviä kursseja, asentohoitokoulutuksia ja kohtaaminen kinestetiikassa -koulutuksia.

Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeintä on saada asiat näkymään käytännössä jokaisessa työvuorossa.

Meillä toimii tällä hetkellä viisi kinestetiikkatutoria, ja syksyllä koulutetaan kuudes. Tavoitteena on, että jokaisessa ryhmäkodissa työskentelee oma tutor.

Tutorit pitävät työpajoja kolmen viikon välein. Olemme suunnitelleet koko vuoden työpajojen sisällöt etukäteen, jotta kehittäminen olisi pitkäjänteistä ja tavoitteellista.

Työpajoissa käsitellään esimerkiksi apuvälineiden käyttöä, asukkaan toimintakyvyn tukemista, yötyön erityispiirteitä, kesäsijaisten perehdytystä sekä ergonomiaa ja turvallisia työskentelytapoja.

Parasta työpajoissa on se, että niissä voidaan pysähtyä yhdessä pohtimaan arjen tilanteita ja löytämään uusia ratkaisuja.

Kun muuta koulutusta on vähemmän, järjestämme työpajoja viikoittain talon sisäpihalla tiistaisin. Ajatuksena on yhdistää oppiminen, yhdessäolo ja ulkoilu. Jokaisesta ryhmäkodista osallistuu työntekijöitä, ja mukana työpajoissa on myös asukkaita. Näin harjoittelu tapahtuu aidossa arjessa, luonnollisesti ja yhteisöllisesti.

Haluamme kehittää toimintaa myös yötyössä. Tänä vuonna kokeilemme tutorin ohjausta yövuoroissa siten, että tutor toimii ylimääräisenä työntekijänä tukemassa kinestetiikan toteutumista ja asukkaiden asentohoitoa. Kokeilujen kautta arvioimme, miten toimintaa kannattaa jatkossa kehittää.

Meille on tärkeää, että myös omaiset ymmärtävät kinestetiikkaa ja osallistuvat keskusteluun. Kun he näkevät ja kokevat, miten asukkaan toimintakykyä tuetaan arjessa, syntyy yhteinen tapa toimia asukkaan parhaaksi.

Järjestämme omaisille työpajoja keväällä ja syksyllä. Kun toimintatavat ovat yhteisiä ja avoimia, yhteistyö asukkaan parhaaksi helpottuu.

Pidämme tutoreiden palavereita kuuden viikon välein yhdessä esihenkilöiden kanssa. Tutoreille on myös varattu omaa työaikaa ohjaustyöhön. Tämä mahdollistaa sen, että työntekijät saavat tukea juuri silloin, kun sitä arjessa tarvitaan.

Ryhmäkodeissa pidetään säännöllisesti toimintakykykokouksia, joissa pohditaan yhdessä asukkaiden voimavarojen tukemista. Kinestetiikka näkyy myös asukkaiden hoitosuunnitelmissa ja päivittäisessä kirjaamisessa.

Lisäksi koko vuotta rytmittävät kuukausittaiset kinestetiikkateemat. Jokainen teema nostetaan näkyvästi esiin ryhmäkodeissa, ja niiden toteutumista seurataan aktiivisesti.

Kehitämme parhaillamme myös omaa kinestetiikkapassia, jota tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa kaikkien työntekijöiden perehdytyksessä. Passin suorittavat myös nykyiset työntekijät osana osaamisen ylläpitämistä.

Meillä Heseva-kodissa uskotaan, että kun kinestetiikka tuodaan osaksi arjen pieniä hetkiä, sen vaikutukset näkyvät sekä asukkaiden hyvinvoinnissa että henkilökunnan työssä jaksamisessa. Kehittämisen ei tarvitse olla täydellistä tai suurta kerralla. Tärkeintä on yhteinen tahtotila ja halu oppia yhdessä.

Toivomme, että mahdollisimman moni hoivakoti löytää rohkeuden kokeilla, kehittää ja innostua.

Paula Kaski
laatu- ja kehittämistyö
Gaius-säätiö sr, Heseva-koti