Saattohoito on elämänvaihe, jossa hoidon keskiöön nousee ihminen kokonaisuutena – ei enää sairaus tai sen parantaminen vaan kokemus elämisestä tässä hetkessä.

Yksi usein aliarvioitu mutta syvästi vaikuttava tekijä on estetiikka: se miltä ympäristö tuntuu, tuoksuu, maistuu ja miten keho tulee kohdatuksi. Estetiikka ei tarkoita vain kauniita asioita. Se mahdollistaa kokonaisvaltaisen aistikokemuksen, joka tuo turvaa, lohtua ja merkityksellisyyttä kuoleman lähestyessä.

Saattohoidossa asukkaan liikkuvuus vähenee mutta kehon kokemuksellisuus ei katoa. Aistit säilyvät usein pitkään. Pienikin asennon vaihtaminen voi tuoda helpotusta tai muistuttaa kehoa sen omasta olemassaolosta.

Kinestetiikassa kosketus ei ole vain hoitotoimenpide. Se on kuuntelevaa, vastaavaa ja kunnioittavaa. Kosketus voi viestiä turvaa ja läsnäoloa:”Olen tässä, et ole yksin.”

Kosketus on yksi voimakkaimmista viestintätavoista. Saattohoidossa se on erityisen tärkeää, koska sanallinen kommunikaatio heikkenee. Saattohoidossa ei tarvita täydellisiä suorituksia vaan aitoa läsnäoloa.

Lopulta kyse on yksinkertaisesta mutta syvällisestä asiasta: miten olemme toisiamme varten silloin, kun sanat eivät riitä.

Vaikka voimat heikkenevät, keho voi silti osallistua ja olla osa hoitotilannetta.

Hajuaisti on voimakkaasti sidoksissa tunteisiin ja muistoihin. Saattohoidossa tuttu tuoksu voi tuoda lohtua ja rauhaa ja näin ollen toimia myös emotionaalisena tukena.

Pitikö asukas leipomisesta, liittyykö siihen tuttuja tuoksuja? Voisiko puolison paita tai sen tuoksu lohduttaa?

Saattohoidossa ruokahalu vähenee, mutta makuaistilla on silti suuri merkitys. Kyse ei ole enää ravitsemussuositusten täyttämisestä vaan nautinnosta, muistoista ja osallisuudesta.

Ruokailussa korostuu myös itsemääräämisoikeus: oikeus kieltäytyä, oikeus valita ja oikeus nauttia.

Kun hoitaja huomioi liikkeen, kosketuksen, hajun ja maun, tilanne muuttuu kohtaamiseksi, jossa ihminen saa olla kehossaan rauhassa, loppuun asti.

Kuulo säilyy usein aisteista pisimpään. Lempeä puhe, tuttu musiikki tai läheisen ääni voivat luoda turvaa. Myös rauhallinen ympäristö ilman liiallista ärsyketulvaa voi olla tarpeen. Koko hoitotiimi voisi miettiä, millainen äänimaailma meillä on. Onko se liian hälyinen?

Pidämme Myllypuron seniorikeskuksessa henkilökunnalle saattohoidon työpajoja. Työpajoissa keskustellaan muun muassa läsnäolon ja kosketuksen tärkeydestä ja laadusta sekä omaisten huomioimisesta saattohoidon aikana. Työpajoissa käydään läpi eri aistit ja esimerkiksi sitä, miltä tuntuu, kun ruokailussa varoittamatta suuhun laitetaan jotain tai syöminen etenee hoitajan tahdin mukaan.

Työpajojen tavoitteena on lisätä hoitajien ymmärrystä avustettavan osallisuudesta. Harjoitteluissa korostetaan sitä, miten tärkeää avustettavalle on, että avustaja kertoo tapahtumasta etukäteen. Työpajoissa saa harjoitella myös vainajasta huolehtimista.

Alla olevassa kuvakarusellissa on muutama kuva työpajoista. Saat kaikki kuvat suuremmaksi klikkaamalla näkyvää kuvaa.

Piia Sihvola ja Henna Vänskä
lähihoitajat, saattohoitajat
Myllypuron seniorikeskus

Heseva-koti on ikäihmisille suunnattu palvelutalo Helsingin Puu-Käpylässä. Palvelutalo tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista pienissä ryhmäkodeissa sekä yhteisöllistä asumista vielä tukipalvelujen turvin omassa kodissa toimeentuleville ikäihmisille.

Gaius-säätiön Heseva-kodissa kinestetiikka ei ole erillinen projekti tai yksittäinen koulutus. Se näkyy meidän arjessamme päivittäin siinä, miten kohtaamme asukkaat, miten autamme liikkumisessa ja miten tuemme jokaisen omia voimavaroja.

Meillä on haluttu rakentaa toimintakulttuuria, jossa kinestetiikka kuuluu kaikille työntekijöille ja näkyy jokaisessa ryhmäkodissa. Haluamme, että asukas on aktiivinen osallistuja omassa arjessaan, ei vain avun vastaanottaja.

Meillä kaikki työntekijät, olivatpa vakituisia tai sijaisia, suorittavat vähintään kinestetiikan peruskurssin. Lisäksi käymme jokaisen työntekijän kanssa läpi yhteiset kinestetiikkaa koskevat toimintatavat. Tänä vuonna henkilökunnalle on sovittu useita koulutuksia, kuten kinestetiikan perus- ja syventäviä kursseja, asentohoitokoulutuksia ja kohtaaminen kinestetiikassa -koulutuksia.

Pelkkä koulutus ei kuitenkaan riitä, vaan tärkeintä on saada asiat näkymään käytännössä jokaisessa työvuorossa.

Meillä toimii tällä hetkellä viisi kinestetiikkatutoria, ja syksyllä koulutetaan kuudes. Tavoitteena on, että jokaisessa ryhmäkodissa työskentelee oma tutor.

Tutorit pitävät työpajoja kolmen viikon välein. Olemme suunnitelleet koko vuoden työpajojen sisällöt etukäteen, jotta kehittäminen olisi pitkäjänteistä ja tavoitteellista.

Työpajoissa käsitellään esimerkiksi apuvälineiden käyttöä, asukkaan toimintakyvyn tukemista, yötyön erityispiirteitä, kesäsijaisten perehdytystä sekä ergonomiaa ja turvallisia työskentelytapoja.

Parasta työpajoissa on se, että niissä voidaan pysähtyä yhdessä pohtimaan arjen tilanteita ja löytämään uusia ratkaisuja.

Kun muuta koulutusta on vähemmän, järjestämme työpajoja viikoittain talon sisäpihalla tiistaisin. Ajatuksena on yhdistää oppiminen, yhdessäolo ja ulkoilu. Jokaisesta ryhmäkodista osallistuu työntekijöitä, ja mukana työpajoissa on myös asukkaita. Näin harjoittelu tapahtuu aidossa arjessa, luonnollisesti ja yhteisöllisesti.

Haluamme kehittää toimintaa myös yötyössä. Tänä vuonna kokeilemme tutorin ohjausta yövuoroissa siten, että tutor toimii ylimääräisenä työntekijänä tukemassa kinestetiikan toteutumista ja asukkaiden asentohoitoa. Kokeilujen kautta arvioimme, miten toimintaa kannattaa jatkossa kehittää.

Meille on tärkeää, että myös omaiset ymmärtävät kinestetiikkaa ja osallistuvat keskusteluun. Kun he näkevät ja kokevat, miten asukkaan toimintakykyä tuetaan arjessa, syntyy yhteinen tapa toimia asukkaan parhaaksi.

Järjestämme omaisille työpajoja keväällä ja syksyllä. Kun toimintatavat ovat yhteisiä ja avoimia, yhteistyö asukkaan parhaaksi helpottuu.

Pidämme tutoreiden palavereita kuuden viikon välein yhdessä esihenkilöiden kanssa. Tutoreille on myös varattu omaa työaikaa ohjaustyöhön. Tämä mahdollistaa sen, että työntekijät saavat tukea juuri silloin, kun sitä arjessa tarvitaan.

Ryhmäkodeissa pidetään säännöllisesti toimintakykykokouksia, joissa pohditaan yhdessä asukkaiden voimavarojen tukemista. Kinestetiikka näkyy myös asukkaiden hoitosuunnitelmissa ja päivittäisessä kirjaamisessa.

Lisäksi koko vuotta rytmittävät kuukausittaiset kinestetiikkateemat. Jokainen teema nostetaan näkyvästi esiin ryhmäkodeissa, ja niiden toteutumista seurataan aktiivisesti.

Kehitämme parhaillamme myös omaa kinestetiikkapassia, jota tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa kaikkien työntekijöiden perehdytyksessä. Passin suorittavat myös nykyiset työntekijät osana osaamisen ylläpitämistä.

Meillä Heseva-kodissa uskotaan, että kun kinestetiikka tuodaan osaksi arjen pieniä hetkiä, sen vaikutukset näkyvät sekä asukkaiden hyvinvoinnissa että henkilökunnan työssä jaksamisessa. Kehittämisen ei tarvitse olla täydellistä tai suurta kerralla. Tärkeintä on yhteinen tahtotila ja halu oppia yhdessä.

Toivomme, että mahdollisimman moni hoivakoti löytää rohkeuden kokeilla, kehittää ja innostua.

Paula Kaski
laatu- ja kehittämistyö
Gaius-säätiö sr, Heseva-koti