Suomen Kinestetiikkayhdistyksen uusi hallitus valittiin sääntömääräisessä syyskokouksessa 4.12.2024. Useamman vuoden samana pysyneeseen hallitukseen tuli tällä kertaa muutoksia.

Suomen Kinestetiikkayhdistyksen tuore hallitus koolla Helsingissä 25.1.2025. Kuvassa vasemmalta: Kirsi Hagström, Virpi Hantikainen, Jaana Ahonen, Arja Hälinen, Tuija Saastamoinen, Nelli Vihtonen ja Raimo Lappalainen. Kuva: Heli Ristilä.
Uusia jäseniä hallitukseen
Uusi hallitus kokoontui Helsingissä 25.1.2025 järjestäytymisen eli tehtäväjaon merkeissä. Uusia jäseniä hallituksessa ovat Jaana Ahonen ja Nelli Vihtonen sekä varajäsen Tuija Saastamoinen. Uusista jäsenistä Jaana on ollut aiemminkin hallituksessa ja palasi työhön parin vuoden tauon jälkeen.
Hallituksen työnjako
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Virpi Hantikainen, jolla on myös useita muita vastuita kinestetiikkatyössä. Varapuheenjohtajana aloittaa Jaana Ahonen, jonka vastuulla on lisäksi tapahtumien koordinointi. Hallituksen sihteeriksi valittiin Arja Hälinen, joka on vastuussa myös blogista ja toimii kotihoidon kontaktina. Taloudenhoitajaksi valittiin Raimo Lappalainen, joka Virpin tapaan on ollut yhdistyksen hallituksessa sen perustamisesta lähtien. Raimo osallistuu myös oppimateriaalien kehittämiseen. Kirsi Hagström jatkaa hallituksessa erityisesti erikoissairaanhoidon kontaktina. Anna Ylimäen alana on kinestetiikan aluetoiminnan kehittäminen. Nelli Vihtonen aloittaa hallitustyöskentelynsä sosiaalisen median parissa ja Tuija Saastamoinen osallistuu blogin ylläpitämiseen.
Hallituksen järjestäytymiskokoukseen osallistui vieraana yhdistyksen järjestösihteeri Heli Ristilä, joka pitää hallituksen perillä jokapäiväisistä käytännön asioista, kuten materiaali- ja todistusliikenteestä, laskutuksesta ja tiedottamisesta.
Kinestetiikan näkymät tälle vuodelle
Järjestäytymiskokouksessa keskusteltiin tehtäväjaon lisäksi kinestetiikan tulevaisuuden näkymistä ja suunniteltiin alustavasti kinestetiikan opintopäivää syyskuulle. Tästä tiedotetaan enemmän myöhemmin. Keskustelua käytiin myös muun muassa oppimateriaalien kehittämisestä, käynnissä olevista opinnäytetöistä, aluetoiminnasta ja yhdistyksen kumppanuuksista. Kinestetiikan näkymät ovat varsin positiiviset ja toiminta kehittyy kaikilla aloilla. Huolen aiheitakin silti oli, näistä vakavimpana tavaramerkkirikkomukset. Kinestetiikka® on rekisteröity tavaramerkki, jota ei saa käyttää perusteetta. Jotkin yritykset ja oppilaitokset ovat kuitenkin perusteetta mainostaneet tarjoavansa kinestetiikkaosaamista tai -opetusta, mikä on selkeä tavaramerkkirikkomus. Hallitus oli yksimielinen siitä, että näihin tullaan puuttumaan systemaattisesti.
Yhdistys jatkaa tänäkin vuonna tehtäväänsä, kinestetiikan kehittämistä ja edistämistä Suomessa, useilla aloilla ja monin tavoin.